Juuri kun luulet olevasi pohjalla heittää joku sulle lapion.

soitto asuntotoimistoon paljasti koko karmeuden. 650 euroa rästivuokraa! Ja mä kun luulin olevani jo omillani, in my fucking dreams. No, nyt maksetaan sitten seuraavat puoli vuotta rästejä vaikka selkänahoista. Se asuntotoimiston nainen vielä kysyi: "Oletko varma, että sä sitten pärjäät, kun maksat tätä?" No en todellakaan ole, mutta pakkohan se on.

Selvennykseksi, mä en ole noiden rästien takana vaan mies. Mr.äM.

Päivä päivältä mä alan olla enemmän varma, että kyllä tää erikseen asuminen on ehkä parasta mitä meille on koskaan tapahtunut. Mustakin on alkanut löytyä taas sitä kuuluisaa luonnetta ja sisua. Nyt kun ei ole sitä toista peesaamassa joka välissä, niin asiat on pakko tehdä itse. Ja kuinka ihanaa onkaan huomata, että oikeesti pärjää! Heti jos M on täällä illan, niin huomaan että mieliala laskee, koska sitä automaattisesti laiskistuu ja antaa toisen tehdä kaiken.

Ehkä musta vielä tulee ehjä. ♥