Nuku pikkuinen

Tää teksti tulee olemaan kopioitu toisaalta. Ei pysty kirjoittamaan oikeen kunnolla.

Meidän kallisarvoinen Sallikissa lähti eilen kissojen taivaaseen. :( Pikkunen tippui ikkunasta ja rikkoi jalkansa niin pahasti, ettei sitä ois enää ehkä saatu korjattua. Raskain päätös ikinä, mutta toivon mukaan paras. ♥

Kuinka kauan tätä raastavaa ikävää jatkuu? Okei, Salli lähti vasta eilen, mutta musta tuntuu että siitä ois ikuisuus ja siltikin vastahan Salli oli täällä meidän luona. :nyyh:

Tuntuu kuin joku raastaisi sydäntä irti. Aivan hirveä ikävä, joka vaan paisuu paisumistaan. Mikä meni vikaan, mitä mä oisin voinut tehdä toisin? No tiedänhän mitä mä oisin voinut tehdä toisin, nimittäin sulkea sen saatanan ikkunan. :nyyh: Mä kuulen kokoajan korvissani sen huudon, kun Sallin jalka meni rikki ja en edes tajunnut sen olevan meidän pikkunen. Salli, meidän superkissa, raahautui parvekkeen puolelle ja kiipesi vielä tänne kotiin, toiseen kerrokseen.

Toisen tassu oli aivan hajalla. Se heilui puolelta toiselle ja turposi silmissä siniseksi palloksi. Silti Salli ei valittanut, yritti höntti olla urhea ja kulkea ympäri asuntoa ja hypätä sohvalle. Automatka lääkäriin sai kuitenkin pienen kissan voimat loppumaan ja odotushuoneessa pikkunen ei jaksanut kiinnostua edes koirista tai toisista kissoista. Salli oli kuitenkin rauhallinen, antoi paijata ja suputella korvaan.

Mulla ei ole mitään käsitystä kauan me siellä lääkärin huoneessa oltiin. Lääkäri katsoi Sallin jalkaa ja sanoi, että on aivan selvää, ettei yhtään luuta ole ehjänä, mitä tehdään? Kun lääkäri alkoi luettelemaan leikkaushinnastoa ja totesi pelkän murtumaleikkauksen maksavan pelkiltään jo 700 euroa plus kaikki kontrollit ja muut, niin mä tiesin ettei toivoa ole. Joku viisas on sanonut että kaikkien eläinten elämät on ihan yhtä arvokkaita. Paskanmarjat sanon minä. Tai no, arvokkaita tosiaan. Jos mulla ois ollut pari tonnia ylimääräistä niin oisin hakenut pikkuselle vaikka kuun taivaalta! Ei kotikissalle ole kattavaa vakuutusta joka korvaa. Ei kai kellään normaalipalkkaisellakaan ole varaa tuommoisiin.

Tunsin, ja tunnen edelleenkin itseni petturiksi, kun mietin rahaa. Vaikkakin, mä hullu oisin todennäköisesti pistänyt murun leikkauspöydälle ellei lääkäri ois sanonut juuri niitä sanoja joita mä pelkäsinkin "Leikkauksesta huolimatta on todella mahdollista, että Sallin jalka ei koskaan parane." :nyyh: Niin kipeää kuin se olikin, niin tein päätöksen, että Salli saa vaipua ikiuneen. Halasin sylissä sitä pientä avutonta huumattua kissaa. Itku tuli, eikä ottanut loppuakseen. Lääkäri kysyi, että haluanko olla paikalla kun Salli saa viimeisen piikkinsä. Purskahdin taas itkuun ja lääkäri antoi aikaa miettiä. Totta kai mä haluan oll paikalla. Nyt mä en pikkusta hylkää.

Kohta lääkäri tuli piikkeineen. Silitin Sallia ja sanoin että kaikki on hyvin. Nopeasti piikki oli sisässä ja pienen hengitys pysähtyi. Kohta anturatkin oli valkoiset, asia johon en osannut edes varautua. Lääkäri kuunteli sydämen ja totesi, ettei mitään kuulu enää. Nostin velton kissan syliin ja rutistin kovasti. Mä en halua irroittaa. "Herää pieni ja ole taas kunnossa." Kohta oli kuitenkin pakko luopua pienestä ja käärin Sallin pyyhkeeseen. Kaveri, joka oli siis mukana, vei pikkusen autoon sillä aikaa kun mä hain laskun aivan hervottomasti itkien. Tuskin käsialasta saa edes selvää, kun kirjoitin nimeni papereihin. "Sallin parasta ajatellen päädyimme eutanasiaan. Otamme osaa suruunne." Niin luki papereissa, jotka vaivaantunut hoitsu löi mulle käteen.